Ensimmäinen ilmianto


Endokrinologi Leena Moilanen Kuopion yliopistollisesta sairaalasta (KYS) teki minusta ilmiannon Itä-Suomen aluehallintovirastolle (AVI) 3.6.2014. Yhdessäkään julkisuudessa olleessa Valviran rajoituksessa potilaat eivät ole valittaneet saamastaan hoidosta. Kaikki prosessit ovat alkaneet toisen lääkärin, yleensä endokrinologin tekemästä ilmiannosta. Näin oli minunkin kohdallani. Minusta tehtiin myös toinen ilmianto sekä nimetön puhelinsoitto, palaan niihin myöhemmin. Tässä blogikirjoituksessa keskityn endokrinologi Moilasen ilmiantoon (ilmianto löytyy linkin takaa).

Perustin tämän blogin antaakseni suurelle yleisölle ja lääkärikollegoille tietoa Valviran päätösprosesseista. Moni lääkäri tuntuu uskovan, että ilmiantajilla, asiantuntijoilla ja Valviralla on ollut peruste toimia niin kuin ovat toimineet, tai ainakin ”kyllähän siellä vahinkoja täytyy olla sattunut”. Tässä blogissa esittelen koko prosessin ja lukijat saavat itse päättää, miten ”vaarallisia” ilmiannettujen lääkäreiden hoidot ovat olleet.

Minulla ei ole muuta keinoa puolustautua kuin julkisuus. Poistan ainoastaan potilaiden tunnistetiedot, muuten julkaisen kaiken: Valviran selityspyynnön, oman vastineeni, asiantuntijalääkäreiden lausunnot ja kaiken muun prosessiin liittyvän materiaalin. Kaikilta potilailta, vaikka heitä käsitellään ilman tunnistetietoja, on pyydetty kirjallinen lupa heidän tapauksestaan kertomiseen. Potilaat ovat suostuneet tähän mielellään ja haluavat hoitonsa hyvät tulokset julkisuuteen.


Epäkollegiaalisuutta ja ristiriitoja endokrinologien välillä

Ensimmäisen ilmiannon taustat


Moilasen valituksen kohteena oli potilaalle antamani Hydrokortison-hoito. Kyseessä oli kipuoireistosta kärsinyt potilas, jonka diagnoosia ei ollut saatu varmistetuksi. Kotona oli ollut Hydrokortisonia, jota potilas päätti kokeilla. Hydrokortisoni oli auttanut potilaan oireisiin ja potilas halusi jatkaa lääkitystä. Kirjoitin potilaalle tammikuussa 2014 Hydrokortisonia 25 mg/päivä, jaettuna kolmeen annokseen. Olin jo joulukuussa 2013 tehnyt potilaasta lähetteen KYS:n endokrinologian poliklinikalle mahdollisen APECED-oireyhtymän epäilynä joten tiesin, että potilaan tilanteen tulisi pian arvioimaan endokrinologi.

Sitä en osannut arvata, kuinka vähän tuosta KYS:n käynnistä tulisi potilaalle olemaan apua. Potilasta merkittävästi auttanut Hydrocortison-lääkitys vaadittiin nimittäin KYS:ssa lopetettavaksi. Tilalle ei tarjottu muuta apua. Tämän vuoksi kehotin potilasta huhtikuussa 2014 hakeutumaan yksityisen endokrinologin vastaanotolle toisen mielipiteen saamiseksi Hydrokortisonihoidosta.

Endokrinologi Leo Niskanen


Potilas hakeutui dosentti, endokrinologian erikoislääkäri Leo Niskasen yksityisvastaanotolle toukokuussa 2014, ennen kuin endokrinologi Moilanen teki minun Hydrokortisonihoidostani ilmiannon. Ilmiannon kirjoitushetkellä potilas oli jo endokrinologi Niskasen hoidossa.

Endokrinologi Niskanen päätyi jatkamaan samaa hoitolinjaa kuin minäkin. Niskanen määräsi potilaalle Hydrokortisonihoitoa samalla annoksella kuin minäkin olin tehnyt, ja kirjasi potilasasiakirjaan, että tilapäisesti annosta voidaan nostaa. Niskanen määräsi vuoden hoitoannoksen Hydrokortisonia ja otti vastuun pitkäaikaisesta Hydrokortisonihoidosta.

Niskanen on KYS:n entinen professori ja ylilääkäri, ja toimi käyntihetkellä Fimean lääketurvapäällikkönä. Niskanen oli siis melko äskettäin ollut endokrinologi Moilasen esimies KYS:ssä.

Julkaisen myös endokrinologi Niskasen potilasasiakirjamerkinnät resepteineen.

Moilanen tuskin osasi arvata ilmiantoa tehdessään, että potilaan hoidosta vastasi hänen entinen esimiehensä endokrinologi Niskanen. Oikea ilmiannon kohde olisi siis ollut endokrinologi Niskanen, jos hoidossa olisi yleensäkään tapahtunut jotain väärää. Tässäkin tapauksessa potilas hyötyi selvästi saamastaan lääkityksestä ja tämä oli todettavissa myös laboratoriokokein. En vieläkään ymmärrä, miksi epäkollegiaalisia ilmiantoja tehdään, vaikka potilaat voivat paremmin.

Moilanen tuntuu ilmiannossaan pitävän negatiivisena asiana jopa sitä, että olen kirjoittanut lähetteen KYS:n endokrinologian poliklinikalle. Hän ei millään tavalla tuo esiin, että näinhän tuleekin toimia. Potilas oli tutkittu jo aikaisemmin endokrinologian poliklinikalla eikä jatkotutkimuksille nähty silloin tarvetta. Olin lähetteessäni kuitenkin eri mieltä, ja diagnostiset selvittelyt oli jätetty mielestäni kesken. Lähetteessä ehdottomani geenitutkimus tarkastettiin, mutta diagnoosiin ei silti päästy. Tutkimukset jätettiin siihen.

Moilasen mielestä kirjoittamani Hydrocortison-resepti ja hoidon jatkaminen vastoin KYS:n ohjeita oli riittävä syy ilmiannon tekemiseen. Sillä ei ollut merkitystä, että olin itse tehnyt lähetteen KYS:n endokrinologialle toivoen potilaan hoitamista yhteisymmärryksessä.

Vastoin ensimmäistä kollegiaalisuuden ohjetta, endokrinologi Moilanen teki minusta ilmiannon keskustelematta kanssani. Jos hän olisi soittanut minulle, hän olisi saanut kuulla endokrinologi Niskasen vastaavan hoidosta. Nyt hän teki itsestään naurunalaisen.

Aluehallintoviraston toiminnasta


Vaikka olin toimittanut Moilasen kantelun johdosta marraskuussa 2014 selvityksen Itä-Suomen aluehallintovirastoon, pyysi aluehallintovirasto asiantuntijalausuntoa Oulun yliopistollisen sairaalan endokrinologi Pasi Salmelalta, joka päiväsi lausuntonsa 2.4.2015. Tämä siitä huolimatta, että potilaan hoidosta vastasi endokrinologi Niskanen.

Endokrinologi Salmelan asiantuntijalausunto

Asiantuntijana toimiva endokrinologi Salmela piti aluehallintovirastolle antamassaan lausunnossa todennäköisenä, että potilas kärsii somatisaatiohäiriöstä. Poikkeavien tutkimustulosten hän ei nähnyt olevan ristiriidassa esittämänsä diagnoosin kanssa. Niskanen taas toteaa oireiston viittaavan Addisonin tautiin, kuten minäkin.

Salmelan mukaan potilaan Hydrocortison-lääkitys on vastoin kansallisia suosituksia, joina Salmela mainitsee Lääkärin käsikirjan, joka ei edes ole kansallinen suositus. Johtopäätöksenään Salmela ehdottaa lausunnossaan, että minulle tulisi antaa asiassa huomautus. Tämä siitäkin huolimatta, että dosentti, Fimean lääketurvapäällikkö, endokrinologi Leo Niskanen jatkoi täsmälleen samaa hoitoa, jonka minä olen aloittanut, ja kirjoittaa potilaalle Hydrocortisonia vuoden annoksen ottaen siten vastuun potilaan hoidosta!

Salmela ei maininnut asiantuntijalausunnossaan sanallakaan, että potilas oli endokrinologi Niskasen hoidossa. Hän jätti mainitsematta Niskasen tietoisesti.

Aluehallintovirasto päätti siirtää asiani käsittelyn Valviraan elokuussa 2015. Syytä minulle ei ole kerrottu.

Potilasturvallisuuden nimissä vai sitä halveksuen?


Näin Valviran ajojahti sai minun kohdalla alkunsa. Puhun ajojahdista, koska myös muut tehdyt ilmiannot ovat yhtä perusteettomia. Yhdenkään ilmiantoon johtaneen potilaan diagnoosi ei ole muuttunut eikä potilasvahinkoja ole tapahtunut ennen ilmiantoja eikä niiden jälkeen. Silti – ja juuri sen vuoksi – Valvira laajensi tutkimuksiaan, valitsi puolueellisia asiantuntijalääkäreitä ja Valviran esittelijä Marja Neuvonen keskittyi vääristeltyihin ja kannaltani negatiivisiin asioihin selityspyynnössään. Olen varma, että minulle pedataan tuomiota.

Tarina on nyt edennyt siihen pisteeseen, että saatan pian menettää oikeuteni toimia yksityisenä lääkärinä. Panoksena on potilaitteni hoitosuhteen katkeamisen lisäksi yritykseni tulevaisuus ja sen myötä yli kymmenen työpaikkaa.

Tällaisia ovat viranomaiselle tehdyt ilmiannot ja tällaisilla perusteilla Valvira ja aluehallintovirasto lähtevät liikkeelle rajoittamaan lääkäreiden lääkärinoikeuksia. Minä haluan tietää miksi ja kenen etua ajaen.

Jos Sinäkin haluat saada vastauksen näihin kysymyksiin, lähetä tämä kirjoitus Valviraan, sosiaali- ja terveysministeriöön, kansanedustajille, toimittajille, Lääkäriliittoon ja kaikille muillekin, joita arvelet asian kiinnostavan. Pakotetaan yhdessä totuus esiin!

Minkä kunniani ja omatuntoni kautta oikeaksi vakuutan,

Kuopiossa 29.12.2017

lääkäri Ville Pöntynen

Lue myös aiempi julkaisuni: Yllättävää vääristelyä Valviran asiantuntijalääkäriltä >>


Kommentit

  1. Ällistyttävää tässä on se, että asiassa ei ole mitään ällistyttävää so. potilasturvallisuus saati asiakastyytyväisyys ei merkitse mitään silloin kun hierarkiaa on loukattu.

    Riikka Söyring

    VastaaPoista
  2. Tämä systeemi käyttää viranomaiskoneistoa asemavallankäytön välineenä on jo minulle tuttua 90-luvun alussa, jolloin mm. kilpirauhasen toiminnan häiriöistä toisella tavalla hoitavia vainottiin systeemin kautta. Tähän kuvioon liittyy myös oppineisuusristiriitoja ja häikäilemättömyyttä. Hyvä että kyseinen lääkäri ottaa tähän julkisesti kantaa. Näiden muiden henkilöiden profilointeja tässä tapauksessa en ole luonnollisesti tehnyt.

    VastaaPoista
  3. Ville on ollut TODELLA perusteellinen tuon 25 vuotiaan mies potilaan kanssa. On selvittänyt potilaan tietoja jo ajalta ennen syntymää --raskauden ajan ultrakuvauksesta alkaen. En ole koskaan kuullut näin tarkkaa työtä tekevästä lääkäristä. Hatunnoston (ja aplodien) paikka !

    VastaaPoista
  4. Kiitos Ville näistä julkaisuistasi, toivon Sinulle voimia taistelussasi. Terv. Eräs hoitaja

    VastaaPoista
  5. Tuskin on potilaallakaan helppoa kun ei mistään apua saa ja sitten kun saa, niin sekin tössähtää tämmöiseen älyttömyyteen. Mitäköhän se on Moilaselta ja muilta pois, jos potilas hyötyy hydrocortisonista? Voisko nämä kantelijat ajatella myöskin potilasta? Tai no ajatteleehan ne siinä mielessä, että lääkkeellä voi olla haittavaikutuksia, ottamatta kuitenkaan huomioon potilasta ja hänen vointiaan, sekä vastetta lääkehoidolle... Moilanenkaan tuskin potilasta koskaan on tavannut. Miksi lääkärit ei voisi puhaltaa yhteen hiileen, unohtaen kumpi lääkäri on oikeassa ja ajatellen vain potilaan parasta, kuten Ville tekee?

    VastaaPoista
  6. Valvira, lääkäriliitto, Kela ja muut tahot tulisi `´puhdistaa`´ näistä aineksista jotka tehtailevat näitä varsin läpinäkyviä ilmiantoja. Olisi syytä keskittyä lääketieteeseen ja potilastyöhön jota varten lääkärit pääosin ovat.
    Olen painostanut Valviran Markus Henrissonia ja Tarja Holia lopettamaan nämä älyttömät toimet.
    Myös entisten Validia neurologien jahtaaminen aivo ja niskavammadiagnosien suhteen on järkyttävää.
    Yksi parhaista eli neurologi Helena Huhmar on jo laittanut lääkärin pillit pussiin.
    Tays kolleegio joka juoksee vakuutuslääkärien puheenjohtajan Janne Leinosen liekassa onnistuen rampauttamaan maanmainion Validian pahasti erittäin kyseenalaisilla menetelmillä.
    Käypähoitosuositus on vain yksityisen yhdistyksen laatima ohje jota ei eduskunnan oik.asiamies tutkinut kertoen sen ei kuuluvan hänen toimivaltaan.
    Tämän suosituksen `´rikkojia`´ Valvira sitten jahtaa esimerkiksi Kelan Vak. lääkäri kyösti Haukipuron vinkistä. Aivan kaottista toimintaa ylimmältä viranomaiselta joka voi käyttää erittäin rajusti valtaa rajittamalla lääkärinoikeuksia jopa.

    VastaaPoista
  7. Minä olen ihan tavallinen perusterve 60v rouva Pielavedeltä. Joskus minäkin sain kilpirauhaslääkityksen joidenkin veriarvojen mukaan. Hoiton Thyroxin 1tbl päivässä. Joskus harvoin otetaan verikokeita, mutta hoito jatkuu samana. En ole tuntenut, että vaikuttaako houto mitenkään vointiini, mutta en uskalla lopettaa lääkitystä, koska minun mummoni kuoli suht nuorena lkilpirauhassyöpään ja silloin oli lääkäri sanonut äidilleni, jolla myös Thyrox lääkitys, että sitä ei saa lopettaa, ettei koe mummoni kohtaloa. Siksi vaan syön uskollisesti lääkettä, koska pelkään lopettaakaan

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valviran salattu elämä

Endokrinologiyhdistyksen bluffi paljastuu